sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Tänään kävimme sateisessa säässä vähän tottistelemassa ja tekemässä jälkeä. Saimme mukaan kaverin, joka teki Fuukalle jäljen. Kokeiltiin tällä kertaa niin, että laitettiin jäljelle makkarakasoja "harvempaan" ja loppuun rasiassa ruokaa. Jätimme jäljet vanhenemaan ja suunnistimme tottiskentälle sillä välin. Tarkoitus oli, että Fuukan jälki olisi ollut vajaa puoli tuntia vanha, mutta aika lensi kuin siivillä ja jäljelle tuli loppujen lopuksi ikää n. 45 min. Hyvin se kuitenkin meni, koira pysyi jäljellä, mutta pysähtyi pyörimään makkarakasojen luona... joten, ensi kerralla varmaankin jätetään kasat pois, tehdään lyhyt jälki ja palkka loppuun. Aikamoista opiskelua on tämä jäljen tekeminen ja opettaminen minullekin :)

Omaa kivaa puuhaa on neiti sitten järjestänyt kotioloissa. Huonekalujen pureskelu on onneksi jäänyt vähemmälle, mutta sitäkin suuremmalla antaumuksella on pitänyt keskittyä lehtikorien muotoiluun.


"Tällee tää on paljon ilmavampi"

"Lähtisköhän tästä toisestakin pohja irti?"


"Kato nyt, tämmönen siitä tuli"
Risa kori on heitetty mäkeen ja toiseen sivelin etikkaa, ei maistu enää ainakaan se kori neitille. Jännityksellä odotetaankin, että mikä on seuraava muotoilun kohde.

2 kommenttia:

  1. Onpa neiti melkoinen energiapakkaus, ja aivan selvästi perinyt äidiltään silppuritaidot!:D Kyllä se sitten aikuisena helpottaa... t. Lotta-äiti, Wilma-isosisko ja Maija

    VastaaPoista
  2. Fuukalla on silmää kauneudelle, joutikin se rämä kori jo roskiin ;)

    VastaaPoista