Kävimme viikonloppuna Lahdessa harjoittelemassa hotellielämää. Nuoriso oli Desuconissa hummaamassa ja me Fuukan kanssa tapoimme aikaa kiertelemällä pitkin poikin Lahtea. Ohjelmassa oli muutama eläinkauppavisiitti, parin auton koeajoa ja koirapuistoilua. Yhdessä eläintarvikeliikkeessä törmäsimme koirahierojaan, joka halusi koplata myös Fuukan läpi. Olisi hieronut harjoitusmielessä ilmaiseksi jos olisi ollut tarvetta. Voidaan onneksemme sanoa, että tarvetta ei ollut, neidin liikkeet näyttivät hyviltä, eikä mitään jumejakaan ollut. Kiitimme ja kumarsimme siis, harmi kun ei hierojan nimi jäänyt mieleen, oli niin mukava ihminen :)
 |
| Mitäs me reissulaiset :) |
Kävimme sekä lauantaina, että sunnuntaina koirapuistossa. Se olikin Fuukan ensimmäinen kerta kyseisessä paikassa ja jännää riitti. Aluksi se ei meinannut uskaltaa liikkua, kun iso lauma koiria tuli yhtäaikaa "kimppuun", mutta hetken tuumailtuaan takavasemmalla se uskaltautui mukaan leikkiin. Lahdessa onkin tosi kivat ja isot koirapuistot ja mikä parasta, kakkapussiautomaatteja! Niitä oli myös keskustan puistoissa ja roskikset vieressä! Ei vaan täältä meiltä tuommoista ylellisyyttä löydy..
 |
| Koirapuistossa ihmettelemässä |
Hotelliasuminen sujui neidiltä kuin vanhalta tekijältä, hissi oli ihan piece of cake, käytävän älämölöihin ei viitsinyt kiinnittää mitään huomiota ja yön se nukkui tyytyväisenä patterin kupeessa. Ihanan helppo matkaseuralainen!
 |
| Lämmin nukkumapaikka |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti