Pääsiäinen saatiin viettää ihanan lämpimässä säässä. Aurinkoa on riittänyt joka päivälle ja myös koiramaisia touhuja. Perinteiseen pääsiäisnäyttelyyn suunnattiin tänä vuonna Imatralle Lappeenrannan jäähallin ollessa kiekkoilijoiden käytössä. Lauantaina suoritimme Erkin kanssa ensiesiintymisemme mäyräkoirakehässä. Erkki yllätti meidät kaikki käyttäytymällä hienosti ja saamalla Erin :) Sunnuntaina kävimme Noran kanssa katsomassa shelttejä ja ihmettelemässä kuinka pieniä ne ovatkaan.. Pentukuume tässä taas kasvaa..
Fuukan kanssa ollaan käyty tekemässä pari jälkeä, kun hakutreenit on pyhien vuoksi tauolla. Puralassa kävimme porukalla ensi viikon koetta suunnittelemassa. Teimme koirille jäljet muhimaan siksi aikaa kun kävimme mittaamassa hakualuetta. Koirat saivat rallattaa pitkin metsää, Fuukan jälki meni todella hyvin, ensimmäistä kertaa tänä keväänä onnistunut jäljestys, ihana ilma, hyvää seuraa, eli varsin onnistunut retki :)
 |
| Merenlahdella. |
 |
| Merenlahdella. |
 |
| Neiti aamu-uninen. |
 |
| Puralan ryhmä rämä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti