Lauantaina 9.5. saatiin taas aihetta kirjottaa. Fuuka osallistui pelastuskoirien viranomaistarkastukseen, jonka se läpäisi erinomaisin arvosanoin! Etsintä aloitettiin hakkuuaukean reunalta, jonka puolessa välissä koira nosti jäljen (jota minä en edes huomannut, kun tutkin niin keskittyneesti karttaa) ja ilmaisi jäljellä olevan lasten t-paidan. Matka jatkui metsään ja pienen mäen päälle, jonka jyrkän reunan alta Fuuka löysi ensimmäisen maalimiehen. Aikaa oli kulunut lähdöstä n. puoli tuntia. Jatkoimme alueen halki ja joen vartta pitkin kohti takarajaa. Fuuka oli koko ajan haistellut kovasti kohti alueen keskustaa ja tuulen alapuolelta tulevia hajuja, ja lähtikin sitten niitä kohti kiipeämään mäen rinnettä. Ihmettelin kun se pysähtyi rinteen ylälaitaan ja jäi tuijottamaan hiljaa paikallaan eteensä. Siellä olikin sitten hieman erilainen maalimies, nimittäin pieni hirven vasa! Siinä ne tuijotti toisiaan, koira ja vasa huojuvilla jaloillaan seisten. Komensin Fuukan pois rinteestä, ja yhtään kohtaamisesta häkeltymättä se jatkoi etsintää. Toinen maalimies löytyi, kun aikaa oli kulunut 1h 40 min.
Saimme todella hyvää palautetta niin koirakkona kuin myös koko yhdistyksen toiminnasta. Osaamistamme arvostetaan koiran kouluttamisessa, suunnistamisessa, yhteistyössä ja etsintäsuunnitelmien teossa. Oli hienoa saada sellaista palautetta sekä viralliselta tarkastajalta, että poliisin edustajalta. Pelastuskoiraa ei kouluteta yksin, vaan siihen osallistuu koko yhdistys ja sen jäsenet yhdessä! Linkki yhdistyksemme kotisivuille: http://sapeko.nettisivu.org/
Täytyy sanoa, että hieno harrastus, kertakaikkiaan :)
Tässä vielä kuvia.
 |
| Fuuka olisi jo valmis lähtemään. |
 |
| Kun mie vielä tuumailen etsintäsuunnitelman kanssa. |
 |
| Wuhuuu! Mie löysin ne!! |
 |
| Helpotuksen huokaus, homma hoidettu. |
 |
| Väsynyt ja onnellinen ohjaaja kuuntelee loppupalautetta. Fuuka on jo menossa kerjäämään makkaraa. |
Onnea hälytyskoiranuralle! Hieno suoritus ja toivottavasti pääsette auttamaan ihmisiä myös tositilanteissa.
VastaaPoistaOnnea Minna ja Fuuka, teette hienoa yhteistyötä!
VastaaPoistaKiitos molemmille! Vielä ei olla tositilanteeseen päästy ja tietysti pitää toivoa ettei kukaan katoaisi ja ettei päästäisikään. Mukava kuitenkin tietää että tarpeen tullen voidaan olla avuksi.
VastaaPoista