sunnuntai 21. elokuuta 2022

Papu jälkikokeessa

Käytiin 16.8.22 tarkistamassa taidot pelastuskoirien perusjälkikokeessa. Ilta oli todella kuuma, joten nesteytin Papua etukäteen ja juottelin matkan varrella jokaisella esineellä. Jäljen nostolla oli saniaisia (joiden alle koira katosi) ja heinää. Nostovauhti ei taaskaan päätä huimannut, melkein teki mieli tuuppia koiraa eteen päin. Papulla on kuitenkin se oma harkitseva ja tuumaileva tyylinsä, ja törmättyään jälkeen se nosti sen hienosti ja lähti kyselemättä ajamaan! 

Kaikki esineet löydettiin ja jäljen päällä mentiin, rutikuivassa sammaleessa näkyi välillä jäljentekijän kengän jäljet. Ennen viimeistä esinettä piti kuitenkin tehdä se perinteinen ylimääräinen kiemura. Jälki hukkui kun tultiin metsästä saniaisiin ja teki siinä kohtaa käännöksen oikealle. Hetki pyörittiin saniaispuskassa, sitten päätin laskea koiran liinasta irti ja lähteä nostamaan jälki uudestaan metsän puolelta. Sieltä se sitten hienosti nousikin ja päästiin loppuesineelle.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti