lauantai 30. elokuuta 2014

Syksy saapui, aika kertoa kesän kuulumisia

Fan 3kk.  Se "virallinen" vauvakuva.
Kesä meni vauhdilla ja taas ollaan syksyssä. En ole päässyt kirjoittamaan kun tämä meillä asuva pieni sisustussuunnittelija muotoilee kenkien, lattiamattojen, lipastonkahvojen, lehtikorien yms yms yms lisäksi myös johtoja. Mm. modeeminjohtoja.. Tällä viikolla sain aikaiseksi viritellä uuden johdon eteisestä olohuoneeseen ja taas toimii pöytäkone.

Kesällä lähinnä rentoiltiin. Fuuka piti taukoa hakuhommeleista ja kävi harvakseltaan ajamassa jäljen. Fan opetteli haun alkeita. Molemmat koirat kävivät myös raunioilla ja Fan lisäksi näyttelytreeneissä.

Koirien sairastelu teki myös muutaman viikon tauon harrasteisiin. Fanilla oli helteiden alettua pissatulehdus, samalla viikolla Fuuka oksenteli ja ripuloi.. seuraavalla viikolla olikin sitten Fanin vuoro ripuloida. Ja koska oltiin päästy hyvään vauhtiin eläinlääkärivierailujen suhteen, päätti Fan tuhota Fuukan kevythäkistä vetoketjun, jonka hampaiden väliin jäänyt pätkä piti tietenkin poistaa rauhoitettuna eläinlääkärillä..

Näyttelytreeneissä opittuja taitoja käytiin testaamassa Imatralla mätsärissä. Fuukalle punainen nauha ja ankaran kohelluksen myötä ei jatkopaikkaa. Fan olikin sitten tooosi taitava ja ihana, hellyyttävä pentunen (kerrankin) ja voitti punaiset pennut ollen loppujen lopuksi BIS 2!!

Fuuka treenaa ilmaisua raunioilla.

Fan raunioilla. "Ukko" löytyi.

Mätsärissä Imatralla. Odottelua..


Mätsärissä Imatralla. Fan BIS 2.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti